Ja kyllä sitä on odotettukin!!! Nauru Nyt pitäisi olla viikon verran vain aikaa, aikaa ja aikaa... Suunnitelmissa on pitkiä hiihtoreissuja, tottistelua, nomeilua ynnä muuta hauskaa talvipuuhaa.. Kieltämättä tässä työputkessa olo alkoikin olla jo sangen kuollut, nyt sitten pääsisi vähän lepäilemäänkin.. Tosin kaikenlaisen ohjelman keksimisen suhteen mähän olen kyllä aikas lahjakas...

Ja mitäs sitten meille kuuluupi?? No, aika lailla samansuuntaista peruspyöritystä on ollut kuin tuo ensi lomaviikkokin tulee olemaan.. Ei mun työputkeni ole ainakaan koirien aktivoinnin puutteena näkynyt, väsynyt koirakasa on sitten vaikuttanut lattialla aina iltaisin. Tosin viime torstain pitkän tuplavuoron jälkeen ainut aktiviteetti koiraressujen elämässä oli porukoilla pyörähdys, mutta kuten aina, se kikka ei ikinä petä.. ;) Kun piskit pomppivat ulos ja sisään, ja leikkivät Tessen kanssa ja väistelevät sen hampaita, kerjäävät äidiltä ruokaa ja jyrsivät possunkorvia, niin aina on kotia tuomisina sangen rauhallisia otuksia.

Ollaanhan me treenailtukin.. Tottiksen suhteen itselläni on vähän plääh-olo tällä hetkellä, johtuen viime kertaisista treeneistä.. Itse asiassa treenit eivät kauhean huonosti menneet, mutta eipä sitä kannattaisi pitkiä treenejä suunnitella väsyneelle keltaiselle eläimelle.. Yhtäkkiä hoksasin vaan, että meidän pitäisi muka osata sitä ja tätä, ja tuotakaan ei ole treenattu eikä eikä... Noh, ehkäpä tästä treenimasennuksesta pääsee eroon, kunhan seuraavat treenit koittavat.. (ja siis kuitenkin kaukokäskyt alkuun meni tosi hyvin ja vauhdilla jne, ei siis periaatteesa olisi syytä masistella, varsinkin kun ei koiraparka voi osata jotain mitä joku idiootti ei ole opettanut..)

 Domuksen eiliset tottistreenit puolestaan menivät suht koht hyvin, juurikin siksi, kun mulla oli käsissä väsynyt ja näin ollen hitusen rauhallisempi otus. Tehtiin ruutua takapalkalla, niin että Domuksen piti seisahtua sinne ennen kupille pääsyä, ja fiksu otus se olikin.. :) Loppun sitten läpijuoksulla varmisteltiin vauhtia. Sitten tehtiin muutamia jääviä liikkeitä, ja lopuksi paikallamakuuta, eikä yhtään vinkaisua!!! Vaikka olikin suht kokeenomainen ja pitkä makuu... JES!!!

Nomeilua ollaankin harrasteltu myös molempien kanssa, johtuen mun pienestä paniikista ja takaraivoon kolkuttelevasta Pirkan dameista, joihin Rion kanssa pitäisi suunnata.. Noh, ollaan tehty eteenmenoa, ja Ripsu kyllä alkaa asian hoksata. Ekat kaksoismarkkeerauksetkin on tehty, samoin hakuruudut. Ei sillä et oltaisiin mitenkään viime tipassa liikenteessä tahi mitään.... Nyt on kyllä tosi kova inspiraatio nomepuolen treeneihin, että eiköhän se tästä!!! Olen jopa suunnitellut seuraavan viikon ajaksi useampiakin treenejä, toivottavasti suunnitelmat vaikuttavat käytännössä yhtä hyviltä kuin päänsisällä.

Viime sunnuntai lienee myös mainitsemisen arvoinen, Domuksen kanssa käytiin nimittäin möllitokoissa makoilemassa paikoillaan moneen otteeseen ja Ripsun kanssa pyörähdettiin mätsäreissä. Ja mukavaa oli!! Domukselle tehtiin siis kaksi alokasluokan paikallaan makuuta, molemmissa vinkui hitusen, kun jätin sen ja ekassa oli selkeästi levottomampi. Sitten hengailtiin hallilla ja tehtiin kaikkea pientä kivaa siinä samalla, kun odoteltiin voi-luokan paikallaanmakuuta. Dom oli hiljaa, kun jätin sen siihen, ja kävinkin palkkaamassa sen välillä. Sitten välillä näyttäydyin ja kävin kertaalleen vielä palkkaamassa koiran. Välillä oli pienä levottomuutta ja vinkunaa, mutta paljon, paljon parempaa kuin pitkään aikaan. Tuntui, että tästä siirtyi hitusen varmuutta noihin lauantaisiin treenailuihin.

Ripsun kanssa sitten iltapäivällä mentiin mätsärikehään, ja kyllä oli taas hieno, pieni keltainen otus mulla mukana.. :) Olin tosi tyytyväinen kaikkeen, seisotukseen, hampaiden katsomiseen ja juoksutukseen. Koko iltapäivä meni oikein rattoisasti, vaikka odotella jouduttiinkin punaisten kehää.. Välillä tottisteltiin yms, ja poitsu keskittyi hienosti muhun, vaikka ympärillä oli hälinää. Päästiin sitten kuuden parhaan pennun joukkoon, mutta ei sitten siitä eteenpäin. Oikein tyytyväinen olin joka tapauksessa.

Muutama kuva vielä loppuun.. Eka on mätsäreistä otettu, ja toiset ovat kuvausreissulta Jennin kanssa.. Valitettavasti Domuksen kuvista ei tullut oikein mitään, kun minä ajattelemattomana ehdotin, että otetaan Jennin koirat eka kuviin, sitä juoksuista lukuunottamatta.. Domuksen mielestä likat tuoksui silti niiiiin hyviltä, että multa meni hermot ja kuvista ei kovin kaksisia tullut.. (mutten silti toteuttanut kotosalla uhkausta Domuksesta ja keittiösaksista, pienellä napsautuksellahan jätkä juoksuistenkin hajujen keskellä malttaisi varmaan keskittyä paljon paremmin...Silmänisku)

Rio mätsärissä

Kukkulan kuningas

 

Domuksen mielipide hyväntuoksuisista nartuista....